Lääkehöpinää :)

Heippa!

Tämän postauksen alussa voi olla melko tylsää & tuttua asiaa monelle IBD-potilaalle, toisesta kappaleesta lähtien lukee enemmän omia ajatuksiani :) halusin varmistaa, että myös ne sairastavien läheiset, jotka eivät taudista tai sen lääkityksestä paljoa ymmärrä tietäisivät, mitä ihmettä tässä postauksessa höpisen.

Olen ollut ihan hajamielinen ja stressaantunut vähän yli viikon. Myös unettomia öitä on tullut vietettyä useampi, joten antakaa anteeksi mahdollisesti takelteleva tai kirjotusvirheiden täyteinen tekstini :D Aluksi minua jännitti lääkärin näkeminen, tapaamisen jälkeen taas mietetytti kaikenlaiset asiat. Menin siis tutun ja turvallisen gastron vastaanotolle keskustelemaan uudesta hoidosta, joka toivon mukaan häätäisi tulehduksen suolestani ja pistäisi minut remissioon. Ihmetteleville tiedoksi, että IBD-potilaat käyvät yleensä gastroenterologin vastaanotolla säännöllisin väliajoin. Gastroenterologi on vatsaelinsairauksiin ja niiden hoitoon erikoistunut lääkäri. Mainitsinkin jo aiemmin tästä uudesta lääkityksestä - nimittäin kyseessä on Azamun. Tämä Azamunhan on siis solusalpaaja, joka heikentää elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa. Siispä lääke hyökkää aikalailla taudin ytimeen: kun puolustusjärjestelmän toimintaa heikennetään, ei se jaksa enää ärhennellä suolessakaan yhtä pahasti. Kuitenkin solusalpaajiin liittyy riskejä. Muun muassa tulehdustaudit voivat tarttua Azamun-lääkityksellä oleviin herkemmin, ja lääke voi aiheuttaa reaktioita maksassa tai haimassa. Siksi potilaan veriarvoja tarkkaillaan säännöllisesti: itselläni verikokeita on kahden viikon välein.

Aluksi lääkkeen riskit huolestuttivat minua kovasti. Toki ne pistävät miettimään vieläkin, mutta toisaalta onhan kaikissa lääkkeissä omat riskinsä. Sitäpaitsi, jos tämä onkin se lääke, joka häätää oireeni, otan haittavaikutusten riskin mielelläni. On aika epätodennäköistä, että mitään hurjan vakavaa pääsisi käymään, jos minua kerta kahden viikon välein seuraillaan :D yllätyin kuitenkin hieman, kun minulle selvisi, miten pitkään tällä lääkkeellä oikein ollaan. Kun äitini kysyi, kauanko lääkitystä jatketaan tavoiteannokseen päästyämme, lääkäri vastasi lääkityksen olevan käytössä toistaiseksi. Pitäisi olla ainakin kaksi tai kolme hyvää, oireetonta vuotta ennen kuin minua alettaisiin päästämään pois lääkkeeltä. Joku ihmeellinen sitoutumiskammohan siinä iski, kun kuuli tästä, vaikka olenhan ollut Asacol-supoillakin jo yli vuoden, eikä niissäkään loppua näy. Se johtuu todennäköisesti siitä kauhukuvasta, mitä Azamunista (tai solusalpaajista ylipäätänsä) maalaillaan. Yritän siis tästä lähin suhtautua Azamuniin samalla tavalla kuin Asacoliin. Toki se on hieman hankalampaa, kun joutuu leikkimään neulatyynyä verikokeissa niin usein. Eikä lääkärin keskustelu perhesuunnittelustakaan auttanut, kun lapsia en ole vielä piiiiiitkään aikaan suunnitellut hankkivani! :D onneksi viesti oli kuitenkin sellainen, että lapsia saa hankkia sitten kun haluaa on sitä Azamunilla tai ei.

Elikkäs vähän enemmän tästä neulatyynyilystä ja tavoiteannoksesta vielä. Aloitin siis keskiviikkona 25 mg tabletin ottamisen iltaisin. Otan 25 mg kerran päivässä kahden viikon ajan, kunnes menen verikokeeseen, josta katsotaan maksa-, haima- ja tulehdusarvot. Jos kaikki on ok, aloitan 50 mg annoksen päivässä. Sitäkin otetaan kaksi viikkoa, ja sitten taas tehdään tämä turvallisuuskoe. Jos tulokset ovat taas ok, niin aloitan 75 mg päivässä. Yritämme päästä 100 mg eli tuon 75 mg jälkeen on enää yksi verikoe ennen lopullista annosta :) kun 100 mg on saavutettu, menen taas moikkaamaan lääkäriäni. Siellä kuulen sitten lisää jatkosuunnitelmista. Koska Azamun saattaa alkaa vaikuttamaan vasta muutaman kuukauden päästä, minulle määrättiin myös Entocort-peräruiskeita. Otan niitä kaksi kahden viikon kuuria: kuurien välissä on pidettävä muutaman viikon tauko. Entocort on siis Colifoamia vahvempi kortisoni, muttei siltikään ymmärtääkseni mitään supermyrkkyä. En tiedä muista, mutta itse en ole tykännyt tästä Entocortista YHTÄÄN näin alkuun ainakaan. Mahdotonta tavaraa pitää sisällä, ja pistää juoksemaan vessassa enemmän, kun tuntuu keräävän ilmaakin mahaan. Tämä koliittipotilas ei nimittäin ainakaan uskalla ottaa riskiä, että päästelisi ilmaa vessan ulkopuolella ;) noh, ehkä elimistö tottuu siihenkin lääkkeeseen.

Ei muuta tällä kertaa!

- Minnie